Taiji-kurssikuvaukset


Aseettomat chen taiji -kurssit

Guilin Taijiquan ry:ssä harjoitellaan ensisijaisesti taijiquanin suurmestari Ma Hongin (1927-2013) chen-tyyliä. Tyyli edustaa Chen-suvun Chen Fakelta ja Chen Zhaokuilta periytyvää oppia.

Tyylisuuntamme sopii erittäin hyvin henkilöille, jotka rentouden ja hyvän terveyden lisäksi haluavat harjoittelulla saavuttaa myös hyvän fyysisen kunnon ja pidemmälle ehdittäessä myös tiettyjä itsepuolustusvalmiuksia. Taijiquania voi kuitenkin tehdä korkeissa, puolikorkeissa ja matalissa asennoissa iän, fyysisten edellytysten ja omien mieltymysten mukaisesti.

Seuran chen taiji -kursseilla harjoitellaan 83-liikkeen chen-sarjaa (yilu) ja 71-liikkeen chen-sarjaa (erlu). Yilu-sarja opetellaan yleensä ennen erlu-sarjaa. Sanotaan, että yilu opetellaan, jotta saataisiin vahvat jalat, ja erlu on sarja, jossa noita vahvoja jalkoja sitten hyppyjen ja fajin-liikkeiden tekemiseen tarvitaan.

Takaisin ylös

Chen 83-sarjan perus- ja jatkokurssit

Chen 83-kursseilla harjoitellaan 83 liikkeen taijisarjaa (yilu). Perinteisen ajattelun mukaan yilu sarjaa harjoitellaan, jotta saataisiin vahvat jalat. Huomattavasti vaativammassa erlu sarjassa sitten hyödynnetään hankittuja vahvoja jalkoja. Koko yilu-sarjan muodon oppimiseen menee helposti kaksi vuotta.

Chen 83 sarjaa harjoitellaan usealla eri tasoisella kurssilla. Kurssin nimessä on mainittu suluissa, mitä osaa liikesarjasta kurssilla opetellaan. Kurssin osallistuja voi samalla kurssimaksulla käydä kaikilla Chen kursseilla.

Chen 83 (1-5) – starttikurssi

Chen-tyylin starttikurssilla Chen 83 (1-5)harjoitellaan chen-tyylin 83-liikkeen taijisarjan (yilu) viittä ensimmäistä liikeosaa. Kurssille osallistuminen ei edellytä aikaisempaa urheilutaustaa. Peruskurssilla opitaan jo lähes kaikki perusasiat chen-tyylin taijiquanista, sillä sarjan ensimmäiset liikkeet ovat tärkeimmät, ja oppia niistä voi jatkuvasti syventää, vaikka harjoitusvuosia olisi kertynyt jo enemmänkin.

Tämä kurssi on hyvä erityisesti, jos taijiquan tai itsepuolustuslajit eivät ole vielä tuttu juttu, mutta haluat tutustua uuteen ja saada samalla kiinni taijiquanissa – ja elämässä yleensä – tärkeästä rentouden tunteesta ja hetkestä nauttimisesta. Opit kurssin aikana sarjan liikkeiden lisäksi kehosi kuulostelua tavalla, joka auttaa eteenpäin kehotietoisuuden tiellä.

Peruskurssin tavoitteena on:

  1. Oppia terveyttä edistäviä perusharjoitteita ja parantaa kehotietoisuutta
  2. Tutustua qigongin perusteisiin
  3. Kehittää rentoutta, notkeutta ja kuntoa
  4. Vahvistaa jalkoja ja parantaa koordinaatiota
  5. Oppia chen-tyylin yilu-sarjan liikeosat 1-5 opettajaa seuraten

Jo chen-taijin ensimmäisten viiden liikeosan suorittaminen on nautittavaa ja antaa hienon taiji-kokemuksen. Näitä liikkeitä voit tehdä ne opittuasi myös itseksesi jatkumona eri ilmansuuntiin ja muodostaa oman sarjasi. Kun opit sarjan ensimmäiset liikkeet, on myös lopun oppiminen hyvin helpompaa.

Takaisin ylös

Chen 83 (1-16) peruskurssi

Chen 83 (1-16) harjoitellaan 83-liikkeen taijisarjan (yilu) 16 ensimmäistä liikeosaa. Kurssille osallistuminen ei edellytä aikaisempaa urheilutaustaa. Peruskurssilla opitaan jo lähes kaikki perusasiat chen-taijista.

Tämän peruskurssin tavoitteena on myös oppia ymmärtämään liikeosien sovelluksia.

Chen-tyylin harjoittelussa yilu-sarjan 16 ensimmäistä liikeosaa ovat erittäin tärkeitä, ne sisältävät eräänlaiset muodon ja liikeperiaatteiden avaimet koko 83-liikkeen yilu-sarjaan. Tästä syystä suosittelemme peruskurssille palaamista aika ajoin uudelleen, sillä sarjan liikkeitä ja muotokieltä voi vuosien mittaan syventää ja opetella tekemään eri variaatioita, vaikka liikkeiden perusteet olisivatkin jo tutut, ja itsenäinen harjoittelu helppoa.

Takaisin ylös

Chen 83 -jatkokurssit

Chen 83 jatkokursseja on kahden tasoisia: Chen 83 (17-83) ja Chen 83 (koko sarja).

Chen 83 (17-83) -kurssilla harjoitellaan yilu sarjan liikeosia 17-83. Koko sarjan liikkeiden oppiminen ottaa aikansa; harjoittelijasta riippuen muistaminen vie puolesta vuodesta kahteen tai kolmeen vuoteen, opettelu ja sisäistäminen on usein prosessi, joka jatkuu koko eliniän.

Tällä kurssilla on aina paljon eri tasoisia harjoittelijoita, ja myös uudet harjoittelijat ovat tervetulleita. Kurssilla on kokeneempia taijin harrastajia apuopettajina opastamassa uusien liikkeiden pariin.

Myös tiettyjä peruskurssin osa-alueita kehitetään tällä kurssilla edelleen. Täten myös kahden edellisen jakson liikkeiden suoritus paranee koko ajan.

Chen 83 (koko sarja) -kurssi on tarkoitettu myös niille, jotka haluavat tehdä koko chen-tyylin yilu-sarjaa.

Takaisin ylös

Chen 83-sarjan -erikoiskurssit

Chen 83 -erikoiskursseilla ja -leireillä käydään tarkemmin läpi sarjan eri osa-alueita. Kurssit ja leirit on tarkoitettu harrastajille, jotka jo hallitsevat sarjan muodon ko. liikkeiden osalta, ja haluavat syventää osaamistaan.

Leireillä kerrataan vaikeimpia liikeosia ja liikkeiden sovelluksia. Tämä auttaa sarjan liikkeiden yksityiskohtien ymmärtämistä ja muistamista ja antaa tiettyjä itsepuolustusvalmiuksia.

Usein chin tasossa ja suorituksen pehmeydessä ja sisäisen voiman käytössä on todennäköisesti vielä paljon parannettavaa. Näihin seikkoihin kiinnitetään erityistä huomiota  mestari Liun erikoiskursseilla.

Aseelliset sarjat

Taiji-aseisiin kuuluvat chen- ja yang-miekka, -sapeli, -keppi ja -keihäs. Muita harjoituksissa käytettyjä välineitä ovat viuhka ja kapula.

Aiempi kokemus chen- tai yang -taijista on hyödyksi aseellisia sarjoja aloitettaessa. Kurssille voi toki tulla myös ilman kokemusta aseettomista taiji-sarjoista, mutta perusasioiden osaamisesta on aseellisissa sarjoissa suurta hyötyä.

Chen-miekkasarja soveltuu parhaiten aseettomissa sarjoissa jo jonkin verran kokemusta omaaville harjoittelijoille.

Chen-sapelisarja on lyhyin kurssiohjelmassamme oleva aseellinen sarja, ja se soveltuu noin kolmeminuuttisena myös lapsille ja nuorille harjoittelijoille.

Viuhkakursseilla harjoitellaan kuusiosaista taiji-kungfu viuhkasarjaa ja pidempää chen-viuhkasarjaa. Aseettomat chen- ja yang-peruskurssit ovat hyvä tausta näille kursseille osallistujalle. Chen- tai yang miekkakurssit helpottavat edelleen viuhkasarjan oppimista, koska monet asennot ovat miekkasarjoista tuttuja.

Harjoittelun aseellisten sarjojen peruskursseillamme voi aloittaa lainatuilla harjoitusaseilla, jotka lainaamme veloituksetta. Pidemmälle ehdittäessä kannattaa harkita metallisen taiji-miekan ja sapelin ostamista.

Qigong

Guilin Taijiquan seurassa opetetaan qigongia lyhytkursseilla, leireillä sekä yksittäisillä tunneilla. Lisäksi qigong-harjoituksia tehdään taiji-harjoitusten alussa. Qigong-tunneille osallistuminen ei vaadi aikaisempaa urheilu-, taiji- tai qigong-kokemusta.

Qigong-tunneilla tehdään yksinkertaisia dynaamisia ja staattisia qigong-harjoituksia pääasiassa seisten tai kävellen. Tavoitteena on oppia hiljentämään mieli ja keskittyä liikkeeseen; qigong on tavallaan meditaatiota liikkeessä. Lisäksi kiinnitetään huomiota oikeaan asentoon ja hengitykseen.

Takaisin ylös